Missiona pelastaa myynti Suomessa

|
"Haluaisin huojentaa yritysten
tuloksentekopaineita kertomalla, että myynnin uusi kulttuuri on
syntynyt ja siitä tulee olemaan teille hyötyä nyt ja
tulevaisuudessa. Minun ei tarvitse korostaa myyntiorganisaatioille
myynnin merkitystä, vaan sitä, että nuorison parhaimmisto on paljon
enemmän kiinnostunut myynnistä nyt ja ymmärtää myyntiä ja
markkinointia aivan toisella tavalla, kuin mitä vielä jokin aika
sitten." Pyry Lautsuo, hallituksen puheenjohtaja, Symbioosi Partners Oy
Myynnin tutkimus ja opetus käynnistettiin Aalto-yliopistossa 2007, koska useat yritysjohtajat olivat huolissaan Suomen kilpailukyvyn tulevaisuudesta. Akilleen kantapääksi koettiin ja koetaan edelleenkin myyntiosaaminen. Symbioosi on em. akateemisen myynnin osaamiskeskittymän spin-off, joka perustettiin, jottei yhteisvoimin kehitetty uusi myynnin osaaminen ja sukupolvi jäisi akateemiseksi harjoitukseksi. Symbioosin 11 hengen perustajatiimiin kuuluu IBM:n toimitusjohtajuudesta eläkkeelle jäänyt Lautsuo, myynnin professori Petri Parvinen, sekä TKK:n myynnin, markkinoinnin ja liikkeenjohdon koulutuksessa paljon vaikuttanut Juha Mattsson. Lisäksi mukaan lähti 8 nuoremman polven myynnin asiantuntijaa TKK:n Tuotantotalouden laitokselta. Lautsuo selventää: "Syntyi idea konseptista, jossa nuori mutta valikoitu myynnin asiantuntija toimii ikään kuin symbioosissa eli tiiviissä yhteistyössä yrityksen myyntijohdon ja -tiimin kanssa. Nämä 'symbiootit' kykenevät itsenäisesti sekä myyntityöhön että myynnin kehittämistehtäviin, ja tuovat työntekijämäisen statuksensa lisäksi ulkopuolista näkökulmaa ja Symbioosin osaamisen yrityksen käyttöön." Syksyllä 2010 Symbioosin koko on kasvanut pariin kymmeneen henkeen. "Täällä on nopea kyky omaksua ja halu oppia, ja se on hirveän tärkeää", Lautsuo toteaa ja jatkaa: "Pienessä yrityksessä jokainen haluaa laajentaa muiden ymmärrystä omasta osaamisalueestaan, ja vuorovaikutus myös toimii". Käytännössä "uusi sukupolvi" viestii, että edellisillä sukupolvilla tie myyntiin vei lähinnä sattuman ja kantapään kautta. Perinteisesti myyjien osaaminen ja teoriapohja on hankittu pääosin itse tekemällä ja erilaisten kurssien kautta. Juuri siksi Lautsuo painottaakin, ettei teoriaa pidä väheksyä: "Meillä on lähes kaikki se tutkimustieto ja akateeminen osaaminen myynnistä mitä tällä hetkellä maailmassa on. Ja se ei suinkaan ole haitaksi." Hän jatkaa: "Täällä on joukko työntekijöitä, jotka ovat alansa asiantuntijoita, tehneet tutkimustyötä maan johtavissa yrityksissä ja lukeneet myynnin teoriaa sekä yleisesti että syvemmin omalta osa-alueeltaan, ja se on valtavan arvokasta konsulttityötämme ajatellen." Silti Symbioosissa ei karteta käytännön osaamista. Päinvastoin: jokainen on ollut myynnin tosihommissa tavalla tai toisella - joko aiemmin urallaan tai Symbioosissa. Symbioosin pitkän tähtäimen visiosta Lautsuo toteaa: "Symbioosin vaikuttajina ovat sen hetken myynnin professorit, parhaat opiskelijat ja seniori-Symbioosilainen, jotka ovat tehneet jo kierroksen teollisuudessa ja palanneet takaisin konsulteiksi. Vain jatkuvalla panostuksella on Suomen myyntiosaamiseen mahdollista tehdä pysyvää vaikutusta. Symbioosilla on missio, eikä myynnillisyyttä ole syytä väheksyä kun ymmärretään tulevaisuuden kilpailukyvylliset uhat." Haastattelu luettavissa kokonaisuudessaan myös pdf-muodossa. |
